perjantai 2. huhtikuuta 2010

Alpakkainen neuletakki

Inspiroiduin viime syksynä niin kovasti Kaksi erilaista marjaa -blogin Auran keltaisesta neuletakista, että tilasin siltä istumalta seitsemän kerää Drops Alpacaa netistä. Pähkäilin oikeaa väriä pitkään, mutta päädyin lopulta monikäyttöiseen harmaaseen, koska sitä voi yhdistellä melkein mihin vain muuhun väriin.



Takin malli on Dropsin 88-17 Pyöreäkaarrokkeinen takki. Lankaa kului lopulta vain noin 270 grammaa, eli yli puolitoista kerää jäi käyttämättä. Takki on neulottu 3 mm ja 3,5 mm puikoilla pienimmän koon mukaan. Ympärysmitasta tuli vähän nafti, mutta koska käytän neuletakkeja lähes aina auki, se ei haittaa. Aloitin takin neulomisen joskus loka-marraskuussa, mutta valmistuminen vähän venähti, koska sileä neule oli sen verran tylsää, että välillä oli pakko neuloa jotain muuta.



Kaarrokkeen pitsineule oli helppo neuloa ja lopputulos on mukavan yksinkertaisen näköinen. Jätin ohjeen virkatun röyhelön tekemättä, koska se olisi ollut liian tyttömäinen minun tyyliini. Takki istuu päälle tosi hyvin ja hihoissakin on tarpeeksi tilaa käsivarsille. Harmaa alpakkalanka on värjäämätöntä ja siksi paljon karvaisempaa kuin väripadassa käyneet lajitoverinsa. Karvaisuus tekee neuleen pinnan ulkonäöstä vähän mohair-neuleen näköisen.



Liotin valmista takkia hetken vedessä, puristin pyyhkeen sisällä kuivaksi ja pingotin varovasti ohjeen mukaisiin mittoihin. Pinnasta tuli tosi siistin näköinen, eikä neule venähtänyt yhtään. Valmis neule oli jo torstaina töissä päällä ja hyvin toimi!

Hauskaa pääsiäistä kaikille!

24 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

I-ha-na!

Inkeri kirjoitti...

Onpa kaunis takki ja tosiaan paremman näköinen ilman tuota röyhelöä.

Helena kirjoitti...

Todella kaunis väri ja ihana malli! Siis ihan oikeasti täydellinen!

Riikka kirjoitti...

Tosi hieno! Ihana väri ja itsekin jättäisin röyhelöt pois! =) Ihana!

Iida kirjoitti...

Toi takki on kyllä jotain täydellistä oikeasti. Aivan älyttömän hieno!

Kaisa kirjoitti...

Kiitos kaikille hurjan paljon kehuista ja kommenteista!

Tui kirjoitti...

Aivan ihana!

helena kirjoitti...

Aivan mieletön, just tuollaisen minäkin haluaisin! Onnistuisikohan vironvillasta...menen piakkoin Tallinnaan ostoksille ja olisi mukavampi ostaa kun tietäisi mitä siitä on tulossa :)

arleena kirjoitti...

Kuin myös sinne mukavia pääsiäispyhiä.

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Tui!

Helena, luulen että tuo malli voisi toimia vironvillastakin. Kannattaa kokeilla.

Kiitos Arleena, mukavaa pääsiäistä!

ellie kirjoitti...

Todella kaunis takki! :)

Heidi kirjoitti...

Valtavan kaunis, herkän oloinen takki.

Iida kirjoitti...

Kiitos konserttitiedosta! Äiti ja minä innostuttiin ainakin tulemaan paikalle, katsotaan miten muut. Pirteää pääsiäistä sinulle :)

henna kirjoitti...

Hei! Kiitos kutsusta konserttiin. Kiinnostaa kyllä, enpä oo hetkeen konserteissa ollutkaan :) Osaatko sanoa, mitä sinne liput maksaa?

Tess kirjoitti...

Ihanan värinen ja kauniin mallinen neuletakki!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Tosi mainio takki! Ja upeat, vielä talviset kuvat. Laitan mallin "korvan taakse", sillä käytän itsekin töissä paljon ohuita neuleita.

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Tess!

Kiitos Mari! Vaikka neule on ohut, alpakka on tosi lämmintä, eli ei ole pelkoa että rupeaisi palelemaan.

Tuija kirjoitti...

Tosi kaunis!

Kristiina kirjoitti...

Hieno! Ja kuvausympäristö on kieltämättä vähän talvisemman oloinen kuin maisema täällä.

Elppuri kirjoitti...

Hieno takki! Ja värikin on ihan mun makuun :) Täytyy pistää ohje muistiin, jos vaikka itsekin onnistuisin tuollaisen loihtimaan.

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Tuija, Kristiina ja Elppuri!

Krisse, ei meillä enää (onneksi!) ole noin lumista. Ne sulivat pois ihan muutamassa päivässä kun oli yli 10 astetta lämmintä.

Reeta kirjoitti...

Heipä hei sinä neulebloggaaja! Haastan kaikkia neulebloggareita Neulotaan Lämmintä Lapsille 2010 - haasteeseen! Lisätiedot sivulta: http://personal.inet.fi/cool/neuleprojekti/index.html Tarkoitus siis neuloa Viron lastenkoteihin ja köyhille lapsille sukkia, lapasia, neuleita jne. Lahjoitukset perille toimittaa Ohi Älä Käy Ry! Haastetta saa vapaasti levittää :)

Iida kirjoitti...

Sinulle on blogissani jotain kivaa :)

Tess kirjoitti...

Sulle on jotain blogissani :)