maanantai 27. lokakuuta 2014

Slipoveri

Kummipoika täytti kokonaisen vuoden syyskuussa ja halusin antaa hänelle lahjaksi jotain itse neulottua. Muistelin hänen äitinsä ihastelleen eräillä lastenvaatekutsuilla kirjoneuleista slipoveria, mutta koska sopivaa ohjetta ei löytynyt ja vihaan kirjoneulomista, päädyin aina tyylikkääseen raitaan. Dropsin sivuilla oli hyvän näköinen perusohje slipoverille ja sopivat langatkin löytyivät jo valmiiksi varastosta.

Muutin raidoitusta niin että tummat raidat ovat neljä ja vaaleat kaksi kerrosta korkeita. Olkapäiltä jätin napit pois, koska kaula-aukko on muutenkin tarpeeksi joustava ja tuon ikäinen lapsi osaa jo itse työntää kädet hihoihin. Neuloin koko slipoverin 2,5 mm pyöröllä magic loopaten ja tein pituutta muutaman sentin enemmän kuin ohjeessa. Vaaleanharmaa lanka on TeeTee Pallasta ja tummanharmaa on jotain sukkalankaa jonka vyöte on kadoksissa. Ohjeen koko 12/18kk vastaa noin 86/92 cm vaatekokoa ja vaikka aluksi katsoin että slipoverista tulisi valtava, se olikin kummipojalle ihan sopiva. Elohopean lailla liikkuvasta yksivuotiaasta on ihan mahdotonta saada keinovalossa hyvää kuvaa, mutta tuossa vielä vähiten heilahtanut sovituskuva.

torstai 2. lokakuuta 2014

La grasse matinée

En osaa sanaakaan ranskaa, mutta jos netin käännöskoneisiin on uskominen, tuo postauksen nimi liittyy jotenkin nukkumiseen. Tietääkö kukaan ranskantaitoinen tarkemmin? La grasse matinée on myös Neulistin ihana villapaitaohje.

Sen verran sooloilin, että tein helmasta kymmenen senttiä ohjeen mukaista lyhemmän, hihoista pidemmät ja jätin reikäkerrokset pois helmasta ja hihansuista. Lanka on Pärnulaisesta lankakaupasta ostettua SMC Selectin Highland Alpaca Fino -lankaa ja sitä kului alle 200 grammaa. Ihanan pörröinen lanka on puoliksi villaa ja puoliksi alpakkaa, mutta ihme kyllä ei kutita ollenkaan, vaikka normaalisti en voisi kuvitellakaan pukevani alpakkaa paljasta ihoa vasten.

Paidasta tuli paljon ihanampi kuin olisin edes uskaltanut toivoa. Pituus on juuri sopiva ja paita istuu hyvin hartioista. Helma on tarpeeksi laatikkomainen ja hihat eivät kiristä. Vaikka käytän normaalisti S-kokoa, tällä kertaa valitsin M-koon että sain helmaan ja hartioihin tarpeeksi väljyyttä ja se oli oikea valinta. Ohje on täysin virheetön ja kaikin puolin selkeä. Kiitos Neulistille!