lauantai 9. helmikuuta 2008

Pinkkejä lihapullia

Koska en ole viime aikoina saanut neulottua mitään iPod koteloa kummempaa valmiiksi ja kamerakin on umpihankifutiksen MM-kisoissa, niin ajattelin esitellä aamupäivällä keksimäni ja kokeilemani ruokaohjeen. Ohjeessa on luovasti sovellettu Lindströmin pihvien ohjetta.

Lindströmin lihapullat á la Kaisa, 30-35 kpl

1 dl korppujauhoja
1,5 dl ruokakermaa
2 punajuurta
1 sipuli
2 pientä (etusormen kokoista) maustekurkkua
muutama siivu säilykejalopenoa
1 kananmuna
400-500 g jauhelihaa
mausteita

1. Kuori punajuuret, leikkaa viipaleiksi ja keitä noin 15 min.
2. Sekoita kerma ja korppujauho ja anna jauhojen turvota hetki.
3. Kuori sipuli ja lohko paloiksi.
4. Laita punajuuret, sipuli, maustekurkku ja jalopenot tehosekoittimeen ja surauta ne "möhnäksi" jossa voi olla seassa isompia sattumia. Luultavasti onnistuu myös sauvasekoittimella.
5. Sekoita möhnä korppujauhotahnan sekaan.
6. Lisää seokseen kananmuna.
7. Lisää mausteet. Itse laitoin ripauksen suolaa, valko- ja mustapippuria, chilijauhetta ja basilikaa. Valkosipulia olisin laittanut mutta sitä ei ollut kaapissa.
8. Lisää jauheliha ja sekoita taikina tasaiseksi.
9. Muotoile taikinasta palloja leivinpaperin päälle uunipellille.
10. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 15-20 min.

Pyöryköistä tulee vähän normaaleja lihapullia pehmeämpiä ja niissä on makeaa punajuuren sivumakua. Pinkki väri kruunaa kokonaisuuden!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Go Kaisa! Itse olen tänään kokkaillut lähinnä lämpimiä voileipiä... Mutta sukat (tai no, lähinnä ensimmäinen) edistyvät aina muutama kerros kerrallaan :)

Kaisa kirjoitti...

Hyvä hyvä! Muista sitten blogata kuva valmiista sukista.