maanantai 17. marraskuuta 2008

Tunnustuksia

Sain 17 neliötä blogista tunnustuksen.



Haluaisin antaa tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

17 neliötä - Kauniita kuvia ja mukavia juttuja. Kesän kertomukset Irlannista olivat ihania.

Kaisan kutimet - Hyväntuulisia kirjoituksia tuoreen vauvaperheen elämästä sekä tietenkin taidokkaita käsitöitä.

Arleenan sanomat - Yksi blogimaailman monipuolisimmista blogeista: sisustusta, puutarhanhoitoa, kukkia, taidetta, kauniita kuvia, pohdintaa yhteiskunnallisista aiheista ja kaikkea muuta. Lisäksi arleena kirjoittaa herkullista ruokablogia Kotona.

Kinuskikissa - Blogimaailman parhaat herkut ja leivontavinkit löytyvät ehdottomasti kinuskikissan blogista. Kaikki kokeilemani ohjeet ovat olleet toimivia, hyvin kuvitettuja ja loistavan makuisia.

Liivian talossa - Liivian kuvat ovat tunnelmallisia ja kauniita. Haluaisin vielä jonakin päivänä oppia vangitsemaan tunnelmia valokuviin edes puoliksi niin hyvin kuin Liivia.

Pieniä sieniä - Elisa tekee kauniita ja persoonallisia koruja. Inspiraatioblogi parhaimmillaan.

50 villapeikkoa - Villapeikon blogi on täynnä taidokkaita omia neulemalleja, kirkkaita värejä, kauniita kuvia ja hyvää mieltä.

4 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Kiitos Kaisa ihanasta ja mieltäni liikuttavasta tunnustuksesta.
Olen kovasti ylpeä saadessani sen. Palaan tähän.

Liivia kirjoitti...

Kovasti olen iloinen ja otettu myös minä. Kiitos.

Elisa kirjoitti...

Kiitos hirveästi tunnustuksesta, en ole kyllä tainnut kolmea kertaa useammin tunnustusta nyt saadakaan, joten olen tosi tosi otettu kun tykkäät blogistani niin paljon, että annat tuollaisen palkinnon :) Bloggaan heti kun tenttikiireiltäni taas ehdin, kiittelen sitten vielä uudemman kerran!

villapeikko kirjoitti...

Kiitos tosi paljon! :)