torstai 14. maaliskuuta 2013

11 asiaa

Lämmin ilo -blogin Venla haastoi minut kertomaan 11 asiaa itsestäni ja vastaamaan 11 hänen keksimäänsä kysymykseen.

1. Meillä tehdään usein "jäätelöä" välipalaksi. Käytännössä kyseessä on pakastetuista hedelmänpaloista, marjoista ja maustamattomasta jogurtista tehosekoittimellä tehty smoothie jonka tarvittaessa pyöräytän nopeasti jäätelökoneessa. Kaksivuotias uskoo ihan täysin lusikoivansa herkkujäätelöä nassuunsa ja kyllä se vanhemmillekin maistuu.

2. Olen hurahtanut lastenvaatteisiin. Aiemmin pidin lastenvaatehifistelijöitä ihan pimahtaneina, mutta nykyään vertailen innoissani välikausihaalareita ja itken itseni uneen kun en saanut esikoiselle sitä himoittua Mini Rodinin keltaista parkatakkia...

3. Tarvitsisin uuden sähkövatkaimen. Vanha vatkain lopetti toisen vispilän pyörittämisen ja joudun vatkaamaan leivonnaiseni vain yhdellä vispilällä. Lisäksi laite on ruvennut pitämään sellaista maailmanlopun krohinaa.

4. Vaikka rakastan leipomista, en laita ruokaa juuri koskaan. Mies on superhyvä kokki ja tykkää ruuanlaitosta, niin en jaksa nähdä vaivaa vaan mieluummin menen valmiiseen pöytään.

5. Odotan jo innolla lumien sulamista ja pyöräilykauden alkamista. Vähän pahalta näyttää kun täällä etelässäkin lunta on ihan hirveästi ja lisää tulee koko ajan. Mutta ennemmin tai myöhemmin sula asfaltti tulee esille ja pääsen kaivamaan fillarin varastosta.

6. Olen Buzzadorin jäsen. Viime viikolla saimme sieltä testattavaksi pari pakettia Möllerin pikkukaloja joissa on D-vitamiinia ja kalanmaksaöljyä.

7. Rakastan tietokirjoja. Viimeksi luin Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta ja nyt kesken on Rahaa rahastoilla. Lisäksi olen varannut kirjastosta Anu Silfverbergin Äitikortin, mitä odotan mielenkiinnolla.

8. Vauva on 2,5 kuukaudessa kasvanut 10 senttiä ja lähes tuplannut syntymäpainonsa. Vauvan lempinimi on peruna, koska hän on niin ihanan pyöreä.

9. Tänä keväänä suosikkivärini ovat sitruunankeltainen, turkoosi ja ruohonvihreä. En voi sietää nyt niin muodikkaita pastellivärejä.

10. Voitin Hilpeä villapaita -blogin Iidan arvonnasta upean vihreän pitsihuivin.

11. Olen ostovaatteiden suhteen hirveä materiaalisnobi. Vaatekaapista löytyy esimerkiksi kashmiria, puuvilla-jakkia ja pellava-silkkiä. Viime kesänä löysin kirpparilta 100% kashmirneuleen eurolla.



Ja sitten (jos joku vielä jaksaa lukea) vastaukset Venlan kysymyksiin.

1. Minkä asian haluaisit tehdä toisin? Olen niin kova hölöttämään, että aina välillä toivon, että olisin pitänyt suuni kiinni.
2. Mikä olisi unelmapaikka asua? Haaveilen isosta omakotitalosta Espoossa, mutta pankki ei ehkä ole samaa mieltä. Talvisin haaveilen toppahaalarirajan eteläpuolella muuttamisesta.
3. Mihin haluaisit matkustaa? Yhdysvaltoihin siskon luokse, Australiaan, Afrikkaan safarille... Ehkä pitäisi kysyä, mihin en haluaisi matkustaa niin saisi vähän lyhyemmän listan.
4. Oma sisustustyylisi? Musta-valko-harmaata höystettynä vaihtuvilla kirkkailla väreillä. Olohuoneen helmiä ovat Madmoiselle ja Bomba joissa aion istuskella ja neuloa sukkaa vielä eläkeläisenäkin.
5. Mitkä ovat suosikkikauppasi? Sköna Clara Kokkolassa on tämän maan ihanin vaatekauppa.
6. Mitä haluaisit oppia? Haluaisin oppia kehräämään.
7. Mikä on sinun tapasi rentoutua? Urheileminen ja neulominen.
8. Elämäsi tärkein hetki? Tietysti lasten syntymät ovat ikimuistoisia.
9. Mitä tekisit työksesi mieluiten? Minulla on oikein hyvä koulutustani vastaava työpaikka, mutta aina välillä haaveilen oman yrityksen perustamisesta. En vain tiedä, mitä se yritys tekisi...
10. Oletko vieraillut blogissani? Tottakai.
11. Mitä mieltä olet näistä "ketjukirjeistä"? En ole ihan varma, kiinnostaako nämä juttuni ketään, mutta onhan näitä ihan kiva kirjoittaa.

Ja lopuksi yksitoista kysymystä jotka haluan laittaa eteenpäin.

1. Mitä neuletta neulot tällä hetkellä?
2. Jos sinulla olisi rajattomasti aikaa, minkä neuleen tekisit?
3. Jos sinulla olisi rajattomasti rahaa, mistä langasta tekisit neulepaidan tai -takin?
4. Mitkä ovat suosikkipuikkosi?
5. Tilaatko tai ostatko käsityölehtiä?
6. Minkä käsityötekniikan haluaisit oppia?
7. Mitä tekemääsi neuletta olet käyttänyt eniten?
8. Missä ja milloin yleensä neulot?
9. Mikä on ihanin lanka mitä olet ikinä neulonut?
10. Onko sinulla monta neuletta kesken vai teetkö vain yhtä työtä kerralla?
11. Minkä neuleen aiot aloittaa seuraavaksi?

En rupea haastamaan mitään blogeja erityisesti, mutta kaikki neuleista kiinnostuneet voivat napata nuo kysymykset blogiinsa. Ja jos et bloggaa, niin myös kommenttiboksiin voi tietysti vastata.

2 kommenttia:

Iida kirjoitti...

Ensimmäinen testisukka on nyt neulottu! Ohje oli kiva ja hyvin luettava, lähetän sen pikkuviilauksilla takaisin tässä joku päivä :)

Kaisa kirjoitti...

Loistavaa Iida! Kiitos paljon!