tiistai 22. marraskuuta 2011

Synttärisukat

Olen varmaan joskus ennenkin täällä purnannut, miten meidän perheessä lähes kaikki lahjontajuhlat ajoittuvat muutaman viikon sisälle. Lapsen synttärit, siskon ja veljen synttärit, joulu ja miehen synttärit, kaikki samaan syssyyn. On aina hirveä urakka keksiä, saati tehdä, jokaiselle mieleinen lahja. Viime vuonna miehen synttärit pääsivät lähes unohtumaan siinä vastasyntynyttä ihmetellessä, joten päädyin lahjoittamaan neulelahjakortin. Lahjan saaja sai itse valita langan ja mallin joiden mukaan minä sitten neuloin sukat. Sukat valmistuivat jo joskus tämän vuoden alussa, mutta kuvaaminen on jäänyt.



Lankoina on valkoinen Nalle ja tummanvihreä Nalle aloevera joita raidoitin neljän kerroksen raitoina. Puikot olivat muistaakseni 2,75 mm ja varressa on 64 silmukkaa. Koon 42 sukkiin meni lankaa 82 grammaa. Kantalappu on sileää neuletta ja sen reunoissa on kolme ainaoikein-silmukkaa joista jalkaterän silmukat sai siististi poimittua. Kärjessä on nauhakavennus. Eli ihan perussukat, ihan niin kuin sukkien saaja toivoikin.

Ei kommentteja: