tiistai 26. helmikuuta 2013

Alviina

Tilasin ihanan Mekkotehdas-kirjan heti silloin kun se julkaistiin. Olen jo useamman kerran aikonut ommella tytölle mekon kirjan ohjeilla, mutta aloittaminen on aina kaatunut mallin ja kankaan valinnan vaikeuteen. Muutama viikko sitten kävin Tapiolan Eurokankaassa ostamassa mustaa resoria ja samalla huomasin keväänvihreän puuvillakankaan jota oli pakko saada mekon verran.



Malliksi valitsin yksinkertaisen Alviina-mekon. Ompelin koon 86/92-kaavalla, mutta jostain syystä mekon helmasta tuli niin lyhyt, että se on ennemminkin tunika tai pitkä paita. Seuraavaan mekkoon osaan sitten lisätä helmaan 10-15 senttiä lisää pituutta. Takahalkioon ompelin kapean vaaleanpunaisen nauhan ja vaaleanpunaisen kukkanapin. Mekosta tuli ihan hurjan söpö, vaikka puuvillamekko ei ehkä ole se kätevin vaate kaksivuotiaalle. Kuten huomaatte, helma on jo ihan rutussa viiden minuutin käytön jälkeen, mutta ehkä se ei haittaa.


Tuota kirjaa ei voi kuin kehua. Kuvat ovat tosi kauniita ja ompeluohjeet ja kaava-arkit selkeitä. Esimerkiksi halkion ompelu oltiin selitetty tosi perusteellisesti niin että minäkin ymmärsin ja sain jopa ihan siedettävän siistiä jälkeä aikaan. Suosittelen!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana! Oikein pirteä näin kevään alla :) Sinulla on ihana blogi! Jään seurailemaan.

Kaisa kirjoitti...

Kiitos! Tervetuloa lukijaksi!

Elli ja Aura kirjoitti...

Ihana ja niin keväinen :)
Elli

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Elli!