perjantai 29. toukokuuta 2009

Kirjakritiikkiä

Koska kesä ja helteet tapaavat väliaikaisesti laskea innostusta villalankoja ja neulomista kohtaan, päätin aloittaa blogissani uuden juttusarjan että kirjoittaminen ei pääse kokonaan lopahtamaan.

Juttusarjan aiheena on käsityökirjat ja tarkoituksena on kirjoittaa pienimuotoisia (ja täysin subjektiivisia) kirja-arvosteluita. Lisäksi valitsen joka kirjasta yhden tai pari suosikkimalliani. Toivoisin että jutuista on apua muillekin parhaiden kirjojen löytämiseen ja pahimmilta hutiostoksilta välttymiseen. Jos kaapistasi löytyy jo sama kirja, lähetä kommenttisi opuksesta, olitpa sitten samaa tai eri mieltä kanssani, niin saadaan keskustelua aikaan.

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsevät sukkakirjat.



Lopuksi vielä ihan muuta asiaa. Olen jo pitkään haaveillut kauniista käsityöpussukasta jossa voisin kuljettaa neuletta mukana ilman rumia muovipusseja. Sudranan blogista päädyin Etsyyn Zig zag stitches -kauppaan josta tilasin ihanan punaisen neulepussukan. Voin suositella ostospaikkaa. Tilaaminen ja maksaminen oli helppoa ja paketti tuli reilussa viikossa Kanadasta Suomeen.

6 kommenttia:

kio kirjoitti...

pikasilmäyksellä laskin että mulla olisi 6 samaa kirjaa! voi olla että enemmänkin. Ravelry on kiva kun joku malli herää henkiin vasta toisesta langasta toteutettuna, kirjassa taas ei herätä minkäänlaisia tunteita

Kaisa kirjoitti...

Ihan totta. Monesti kirjan ruma kuva tai huono lankavalinta pilaavat hienonkin mallin.

Toivottavasti arvosteluun pääsee jotain sinulle tuntemattomiakin kirjoja. :)

Heidi kirjoitti...

Ihana pussukka :) Pitää tutustua noihin nettisivuihin. Odotan innolla että pääsen takaisin Suomeen neulomusteni ääreen :) Voi olla että joudun vielä tilaamaan Suomesta lankalähetyksen :p Minut löytää tänä kesänä eri osoitteesta, sattuneesta syystä.

Anonyymi kirjoitti...

Söpö pussi! Huomattavasti mukavampi kuljetella käsityötä tuollaisessa pussukassa kuin muovipussissa.
tv äiti

Henna kirjoitti...

Onpa ihana pussukka! Mä käytin pitkään koulussa kolmosluokalla tehtyä pussia, mutta ku se alkoi olla niin huonossa kunnossa, niin tein uuden. Nyt mulla on kaks käsityöpussia, toinen isompi ja toinen pienempi. Lisäksi isossa käsityöpussissa on pienempi pussi lankakeriä varten. Kätevää :)

Kaisa kirjoitti...

Minäkin tein muistaakseni yläasteella käsityöpussukan lakanakankaasta. Painoin siihen keltaisen jäniksen ja sitten kirjailin ääriviivat ja jotain muita yksityiskohtia. Se on kyllä jossain hukkapiilossa nykyään :)