keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Aurinkoa ja lämpöä

Terveisiä Singaporesta ja Balilta!



Tänä talvena omatoimikaukomatkamme suuntautui Kaakkois-Aasian suunnalle. (Edelliset reissut löytyvät tuolta ja tuolta.)



Matkan reitti oli seuraava: Singapore - Sanur - Ubud - Seminyak - Singapore. Tällä kertaa pysyimme aika "tallatuilla poluilla", mutta pääsimme silti aistimaan Balin omalaatuisen kulttuurin ja elämänmenon. Singapore taas oli vihrein ja siistein suurkaupunki mitä olen nähnyt.



Kolme ja puoli viikkoa kului kuin siivillä. Sekä Balilla että Singaporessa oli tosi helppo matkustaa lapsen kanssa, koska ihmiset olivat joka paikassa innoissaan leikkimässä ja juttelemassa lapselle, eikä kukaan suhtautunut nuivasti. Singaporessa pääsi rattailla joka paikkaan ja vaipanvaihtopöytiäkin oli tarjolla. Balille emme edes rattaita raahanneet, vaan kannoimme lasta Manduca-repulla. Syöttötuoli löytyi melkein joka ravintolasta ja kahvilasta.



Etukäteen vähän pelotti, miten yksivuotias suhtautuu 12 tunnin lentoihin, mutta lapsi nukkui molempiin suuntiin koneessa melkein kymmenen tunnin yöunet. Tämä matka ja viime kesän Rooman ja Tukholman matkat ovat osoittaneet, että lapsen kanssa matkustaminen voi olla todella mukavaa ja rentoa. Päiväohjelma pitää vain suunnitella lapsen ehdoilla ja siihen tulee sisällyttää tarpeeksi lepo- ja ruokataukoja.

7 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Kuulostaa kivalta reissulta :) Olispa mukava vaikka edes kesällä lähteä jonnekin, mutta saa nähdä saako aikaiseksi. Kotimaanmatkailukin olis jo ihan kiva :D

Kaisa kirjoitti...

Kiitos kommentista Paula!

Lapsen kanssa reissaaminen vaatii vähän viitseliäisyyttä, mutta on ehdottomasti vaivan arvoista. Kummasti jaksaa taas arkea paremmin kun on välillä päässyt vähän vaihtamaan maisemaa.

Elli ja Aura kirjoitti...

Tutut maisemat :) Kävin Singaporessa laulamassa marraskuussa ja sieltä parin päivän reissulla Indonesian puolella.
Elli

Iida kirjoitti...

Sulla on aina näitä kahdehdittavia reissuja. Kaukomatkailu kuulostaa tosi kiehtovalta <3

Kaisa kirjoitti...

Kiitos kommenteista Elli ja Iida!

arleena kirjoitti...

Bali on ollut haaveissani pitkään. Voi olla, että haaveeksi jää.
Matka kuulosti rentouttavan onnistuneelta. Singaporen siisteys on jo maailmankuulua, siksi sinne voi huoletta matkustaa lapsen kanssa.

Kaisa kirjoitti...

Arleena, jos Bali kiinnostaa, kannattaa kytätä halpoja lentoja Singaporeen, koska siitä lentää sitten ihan muutamalla kympillä eteenpäin Balille. Suosittelen tuota kohdetta tosi lämpimästi. Luulen että pitäisit niistä upeista kukista ja patsaista joita siellä on joka paikassa.