tiistai 30. huhtikuuta 2013

Leikkiruokaa

Esikoinen on nykyään tosi kiinnostunut ruokaan ja syömiseen liittyvistä leikeistä. Tein paksusta askarteluhuovasta ja keltaisesta trikoopalasta kananmunan jota voi paistaa paistinpannulla. Keltuaisen tein niin että leikkasin trikoosta 1,5 kertaa keltuaisen kokoisen ympyrän. Ompelin ympyrän ulkokaarelle rypytyslangan, laitoin täytteeksi vähän jämälankaa, vedin trikoon pussiksi ja solmin kiinni. Lopuksi ompelin keltuaisen käsin kiinni huopaan.

Ja kun olin päässyt vauhtiin, virkkasin vielä lapsen leikkeihin säilytyskorin jossa voi pitää vaikka Ikean hauskoja leikkihedelmiä.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pikkuhipsteri

Tiedättekö ne punaiset "hipsteripipot" joita trendikkäät nuoret miehet käyttävät? No meidän trendikkäällä nuorella miehellä on nyt sellainen.



Jos haluat tehdä samanlaisen omalle hipsterillesi, tässä ohje: Ota 50 grammaa punaista dk-vahvuista lankaa (noin 20-22s/10cm) ja 4 mm sukkapuikot. Luo 80 silmukkaa ja neulo 2o,2n -joustinta 14 cm tai kunnes lanka rupeaa uhkaavasti loppumaan. Kavenna joka puikon keskellä ja lopussa 2o yhteen kunnes työssä on 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele langanpäät.



Vähemmän trendikkäät vauvat voivat toki pitää pipoa myös perinteisesti niin että se yltää korville. Kuvassa pipo on neljän kuukauden ikäisen pikkumiehen päässä, mutta joustinneule on niin venyvää, että arvioisin pipon mahtuvan noin 0-6 kuukauden ikäisille vauvoille.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Tipupaita

Uusimmassa Ottobren naistenvaatelehdessä (2/2013) oli pari tosi kivaa t-paitamallia joita onkin näkynyt blogeissa paljon. Minä valitsin niistä sen yksinkertaisimman jossa on vain kaksi kappaletta. Tein paidan Eurokankaan ohuesta elastaanitrikoosta joka on tosi laskeutuvaa (eli toisinsanoen liukasta liurua jota on kamalan vaikea ommella).



Valitsin koon 36 joka on vielä vähän kireä tuosta meijeriosaston kohdalta, mutta se korjaantuu todennäköisesti sitten kun tuo nuorempikin siirtyy kiinteään ravintoon. Paidassa on kätevät "pussukat" tuossa vyötäröllä mikä mukavasti häivyttää jenkkakahvat. Toisaalta tuon mallin takia paita kannattaa tehdä hyvin laskeutuvasta kankaasta, koska muuten nuo jenkkakahvapussit saattavat jäädä töpöttämään rumasti.



Olen käyttänyt paitaa tosi paljon. Keltainen väri sopii hyvin kevääseen ja paidan malli on sopivan rento ja huoleton arkikäyttöön. Näitä voisi tehdä enemmänkin.