Neulepuikot ovat saaneet viimeaikoina levätä rauhassa kun olimme viisi viikkoa Thaimaassa nauttimassa lämmöstä, auringosta ja hyvästä ruuasta. Tulimme kotiin viikkoa ennen Joulua ja on ollut mukava tehdä kaikki joulujutut pikakelauksella.
Kuusi tuotiin eilen sisälle ja koristeltiin itse tehdyillä ja tärkeiltä ihmisiltä lahjaksi saaduilla koristeilla sekä itäsaksalaisilla perintösähkökynttilöillä. Neuloin pari uutta joulupalloa jämälangoista Arnen ja Carloksen ohjeilla. Vanu oli lopussa joten pallot on tungettu täyteen Novitan kauheaa Jengaa ja Teddyä.
Ennen reissua osallistuin Sinellin askarteluiltaan jossa tehtiin kauniit joulutähdet. Tähden taitteluohje löytyy Sinellin nettisivuilta missä on paljon muitakin jouluaskarteluohjeita. Tähteen tarvitaan seitsemän nelikulmaista paperia ja loppu on pelkkää taittelua.
Rauhallista Joulua kaikille!