Terveisiä Berliinistä!
Paljon on tapahtunut sitten viimeisimmän blogikirjoituksen. Sain viimeisen harjoitustyön valmiiksi ajoissa ja valmistuin diplomi-insinööriksi viime maanantaina. Lisäksi kirjoitin työsopimuksen uuteen työpaikkaan jossa aloitan lokakuun puolessavälissä. Uusi työ on aika samanlaista kuin vanhakin (eli mukavaa ja mielenkiintoista), mutta parasta siinä on se, että työmatka lyhentyy kuudestakymmenestä kilometristä neljään kilometriin, eli voin vaihtaa auton polkupyörään.
Paras tapahtuma viime viikoina on ehdottomasti ollut se, että minusta tuli rouva ja miehestä tuli ukko kun menimme naimisiin toissa lauantaina.
Kuvassa näkyy hääpukuni joka on ommeltu pellavasta. Miehellä on liivi ja plastron samasta materiaalista. Puku on tilattu Morsiusgallerian kautta ja ommeltu Liettuassa.
Häiden jälkeisenä maanantaina lähdimme häämatkalle Berliiniin. Berliini on todella mukava kaupunki, täynnä tekemistä ja näkemistä. Kävelimme ainakin miljoona kilometriä ja maistelimme hyviä ruokia ja leivoksia (ja ehkä vähän olutta...). Kohteista minun suosikkejani olivat ehdottomasti tekniikan museo ja eläintarha. Yhteen lankakauppaankin törmäsin ihan vahingossa, mutta sieltä tarttui mukaan vain kaksi kerää kashmiria ja silkkiä sisältävää sukkalankaa (naurettavan halpaan hintaan).
Nyt pitäisi taas vaihteeksi totutella elämään tavallista arkea. Sen voisi aloittaa vaikka neulomalla hieman, koska sillä saralla viime viikkojen sado on yksi liian pieni villasukka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
22 kommenttia:
Onnea!
Kaunis puku!
Onnea, onnea! Puku on kyllä ihana!
paljon paljon onnea!
Kiitos paljon!
Ohoo, onnea! Ohana puku! Ja ihana huivi :)
Niin ohana juu... sen siitä saa ku syö jäätelöä ja kirjottaa kommenttia yhellä kädellä :)
Onnea! Upea puku :o
Kiitos Lotta ja Jatta!
Tuo puku oli kyllä aivan täysosuma. Se myös istuu päälle tosi hyvin vaikka onkin ommeltu vain mittojen perusteella ilman sovituksia.
Harmi että sille ei tule varmaankaan tulevaisuudessa käyttöä, mutta voihan sitä sitten vanhana ihailla ja muistella mahtavaa päivää :)
Paljon onnea sekä menestyksestä uralla että vakiintumisessa:)Varmaan mahtava tunne kun saa vihdoin opinnot päätökseen ja käännettyä uuden lehden elämässä vähän joka saralla. Itse voi vain vielä haaveilla että asiat ovat noinkin hyvällä mallilla:)
Lämpimät onnittelut! Aivan ihana puku!
Onnea:) Sinulle on kyllä tapahtunut paljon ihania asioita lyhyessä ajassa!
Ja vau, ihana pellavapuku:D
Olen tainut jo onnitella etuajassa, mutta
ONNEA molemmille yhteiselle taipaleelle.
Onnea Kaisa DI-tutkinnosta ja uudesta työpaikasta.
Hääpukusi oli todella kaunis. Ja morsian on kaunis ja onnellisen näköinen.
Onnittelut Kaisa-serkku ja Teemu! Täältä seurailen mielenkiinnolla taustalla tekemisiäsi :) Huomenna lähdemme USA:aan kahdeksi vuodeksi, joten uusia tuulia on meidänkin elämässämme. Kaikkea hyvää syksyynne ja mukavia neulomishetkiä vastaisuudessakin!
T. Aino-serkku, Teemu ja lapset
Kiitos kaikille onnitteluista!
Onhan se aika hurjaa, miten paljon asioita on tapahtunut lyhyessä ajassa, mutta toisaalta tosi mukavaa :)
Ainolle: toivottavasti sopeudutte koko perhe hyvin sinne rapakon taakse!
Kaunis morsian ja kaunis puku! Onnea valtavasti!
Kiitos SatuK!
Vautsi mikä puku! Pellavaa :) Onnea rouvalle! ja dippalle!
Kommentoit dollaritakkia blogissani, mulla se menee myös purkuun. Etukappale on todella pieni ja takakappele suureni silmissä. En koske enää malliin, on noita muitakin neuletakkimalleja olemassa, joita haluan toteuttaa! Onnea sun Dollarikoitokselle jos päätät päihittää ohjeen, vaikka sitten silä sileällä neuleella.
Onnea onnea!
Lämpimät onnittelut!
Ihana puku, todella kaunis. Ja kaunis on morsiankin, niinkuin häissä pitääkin :)
Kiitos onnitteluista Hansu, Kaisa ja Henna!
Hansu: totta puhuen se takki on ollut jo jonkin aikaa jäähyllä ja pitäisi tehdä go-nogo päätös... Ei millään viittisi purkaa kun selkä on jo valmis.
Vielä minäkin kehun tuota hääpukua, on se niiiiin kaunis ja erikoinen. Onnea myös valmistumisesta ja uudesta työpaikasta.
Kiitos Pirena!
Lähetä kommentti