Junannuksena mies toivoi ohuita mökkisukkia jotka voisi vetäistä saunan jälkeen jalkaan. Minulla oli juuri sopivasti työn alla Pricilla's Dream Socks -ohjeella perussukat Kirjo-Pirkka -langasta.
Lanka on nimensä mukaisesti aika kirjavaa, mutta se ei mökkisukissa haittaa. Nuo mustavalkoiset ja siniset osiot vähän särkevät silmää, mutta oranssi, keltainen ja ruskea ovat kauniita. Ohje on edelleen aivan mainio ja sukat istuvat 42-kokoiseen jalkaan erittäin hyvin. Sukat on neulottu 2,75 mm puikoilla ohjeen mukaisesti 64 silmukalla. Sukkien kärki on tehty samalla tavalla kuin kiilakantapää ja pohjan sauman silmukoin puikoilla Tarjan tapaan.
Wienin reissu meni oikein hyvin ja kävimme samalla piipahtamassa Bratislavassa, joka oli oikein hauska kaupunki. Ilma oli kuin päiväntasaajalla kun päivisin oli kosteaa hellettä ja joka ilta tuli enemmän tai vähemmän vettä ja ukkosta.
Reissun jälkeen on mennyt pari päivää ihan sumussa kun sain vihdoinkin aloittaa kesälomaksi varaamani Twilight-kirjasarjan. Normaalisti en lue paljon kirjoja koska en pysty tekemään mitään muuta tai keskittyä mihinkään muuhun kuin lukemaan jos hyvä kirja on kesken (joo tiedän, sairasta...). Viime yönä joskus kahden aikaan sain viimeisen kirjan luettua ja nyt pystyn taas jatkamaan normaalia elämääni.
Etukäteen kuvittelin että olisin päässyt jo yli teinivampyyriromantiikkakirjallisuusiästä, mutta jokin tuossa tarinassa kiehtoi ja koukutti. Toki välillä hyvinkin vahvasti läpi paistanut periamerikkalainen konservatiivinen arvomaailma sai eurooppalaisen niskakarvat pystyyn, mutta kun pystyi jättämään tietyt yksityiskohdat huomiotta, lukeminen oli hyvin nautinnollista. Mieheltä meinasi kyllä palaa käämi kun vain istua nakotin lukemassa, eikä normaalit asiat (syöminen, nukkuminen, keskusteleminen...) tahtonut onnistua ollenkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Täytynee tuokin malli tuosta kirjasta pistää joskus puikoille, kivoja toteutuksia on nähty sen verran paljon :)
Ihanan semipirteät sukat, tollaset just miehelle sopivat.
Kauniit värit tuossa langassa!
Mulla on samanlainen sairaus, ei sille vaan voi mitään. Tuota sarjaa en ole lukenut, vaikka monet sitä ovatkin kehuneet. Pitäisi laittaa varaukseen kirjastoon, jos sais siihen kun kesäloma alkaa.
Minustakin sukkalangassasi on kauniit sävyt! Olen itse yrittänyt tarkoituksella tuhota raidoittuvia lankoja loppuun, mutta silti selvästi jonkinmoinen kaipuu niihin on...
Kiitos kommenteista! Mies pitää kovasti uusista sukistaan, mikä on tietysti tärkeintä :)
Jaa taitaa olla tuo lukemismania sukuvika. Itse olen lukenut Stig Lanssonin trilogiaa, viimenen kirja menossa, haluutko lainaan : )
Sukat ovat hienot.
tv Äippä
Täytyy minunkin sanoa tuosta kirja-asiasta, että jotkut tietyt sarjat kyllä koukuttavat nimenomaan tuohon tilaan.
Ja Twilight-sarja on yksi niistä =)
Teinivampyyriromantiikka puree ihan täysillä tämänkin ikäisenä!
Toinen tämäntyyppinen kirjasarja on muuten Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarja. Suosittelen!
Hmm, olen mielestäni jo kerran kommentoinut tänne..?
Kivat sukat. Kaunis lankaa.
Odotan kuumeisesta neljättä osaa.. ja tietysti seuraavaa elokuvaa!
Lähetä kommentti