sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Auringonpaistesukat

Tilasin Cookie A.:n sukkakirjan Sock Innovation (joka muuten näyttäisi olevan alennuksessa Bookdepositoryssä) jo aikoja sitten, lähinnä sen suuren hypen takia jonka kyseinen kirja maailman sukanneulojissa aiheutti. Kirjan ohjeet näyttivät ensi vilkaisulla hyvin monimutkaisilta ja vaikeilta, minkä takia en heti innostunut kirjasta mitään neulomaan. Muutama viikko sitten otin pitkälle junamatkalle mukaan kyseisen kirjan, kerän keltaista Austermann Step -lankaa ja 2,5 mm sukkapuikot. Eilen mäkihyppykisan aikaan lopputulos oli valmis.



Sukkien malli on nimeltään Sunshine, mikä sopii hyvin keltaisille sukille. Sukan päällä kulkevassa helpossa kiemurakuviossa on hassusti yhdistetty palmikkoa ja pitsiä. Ihmettelin aluksi sukan varren suurta silmukkamäärää (80 s), mutta kannatti luottaa Cookien ammattitaitoon. Sukat istuvat aivan täydellisesti, ainakin minun tiukalla käsialallani neulottuna. Lankaa sukkiin kului 65 grammaa.



En vielä tiedä, pidänkö sukat itselläni vai annanko jollekin lahjaksi. Seuraavaksi haluaisin tehdä tuosta kirjasta Lindsay-sukat, jos vain löytäisin samanlaista kullanhohtoista sukkalankaa kuin kirjan kuvassa. Jos joku tietää, millä merkillä olisi vastaavaa tarjolla, niin kertokaa ihmeessä.

9 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Väri sopii juuri nyt harmaaseen talviviimaan.

Riikka kirjoitti...

Tosi nätit sukat! Moni ohje tosiaan vaikuttaa kirjassa vähän mutkikkaalta eka katselulla. Itse oon neulonu siitä pari mallia helpoimmasta päästä.

Heidi kirjoitti...

Oi, tosi kauniit sukat! Ja aivan samanlaiset tunnelmat Cookien kirjasta, mallit ovat kauniita mutta vaikuttavat todella teknisiltä.

Kaisa kirjoitti...

Totta puhut, Arleena. Vaikka talvi onkin omalla tavalla kaunis valko-harmaine värimaailmoineen, näin kevättalvella rupeaa jo kaipaamaan kirkkaita kevään ja kesän värejä, vaikka vain villasukissa.

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Heidi ja Riikka kommenteista!

Voi olla että pitää vielä antaa toinen mahdollisuus tuolle kirjalle, koska tuo malli oli niin kiva. Mutta siihen Bex-sukkamalliin jossa on koko sivun kokoinen kaavio, en kyllä koske :)

Iida kirjoitti...

Tosi nätit aurinkosukat. Kevättä odotellessa... :) Jos niitä Lindsay sukkia suunnittelet, niin siinä silmukkamäärässä on virhe, tai ainakin minun painoksessani on.

Tess kirjoitti...

Ihanan pirteän väriset sukat! Piristää mieltä kevättä ja kesää odotellessa.

minnap kirjoitti...

kauniit sukat!

Maippi kirjoitti...

Kaunis malli ja ihana väri! Tykkään mielettömästi tuosta keltaisen sävystä :)