sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tunnustuksia ja paljastuksia

Olen viimeaikoina saanut kaksi tunnustusta.



Ensimmäinen tuli Hennan käsityöblogin Hennalta ja siinä piti kertoa seuraavat kymmenen asiaa itsestään.

1. Suosikkiväri?
Vaatteissa vaaleanharmaa ja poltettu oranssi, sisustuksessa myös keltainen ja kirkas vihreä.

2. Suosikkieläin?
Tykkään katsella vapaana olevia villieläimiä. En ole lemmikki-ihminen.

3. Suosikkinumero?
Numero 8 on mukavan pyöreä.

4. Suosikki alkoholiton juoma?
Rasvaton maito.

5. Facebook vai Twitter?
En käytä kumpaakaan.

6. Intohimosi?
Urheilu, käsityöt, musiikki. Tällä hetkellä tuossa järjestyksessä.

7. Saada vai antaa lahja?
Antaa.

8. Suosikkikuvio?
Ympyrä.

9. Suosikkiviikonpäivä?
Perjantai. Silloin viikonloppu on vasta edessä ja kaikki on vielä mahdollista. :)

10. Suosikkikukka?
Gerbera.

Toisen tunnustuksen sain Naurava Nappi -blogin Lauralta. Siinä pitää kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

1. Haluaisin olla tosi eettinen ja ekologinen kuluttaja, mutta se on hyvin vaikeaa koska pidän kovasti etenkin kauniista vaatteista.

2. Rakastan nettishoppailua ja inhoan (vaate)kauppoja (paitsi ihanaa Sköna Claraa Kokkolassa).

3. Sain veljeltä kosketinsoittimen lainaan. Olen viimeaikoina verestänyt pianonsoittotaitojani kirpputorilta vitosella ostamani Musiikkia Oppimaan -säestyskirjan (vuodelta 1962) avulla. Viulistin aivot eivät meinaa taipua kahden nuottiviivaston ja f-avaimen lukemiseen.

4. Haaveilen Swedesen Lamino-tuolista valkoisella lampaankarvalla, mutta sille ei ole sopivaa paikkaa kodissamme.

5. Ostin eilen kauppareissulla viikunoita, Ghanalaisen suippoananaksen, talouspaperia ja irtokarkkeja. Sain toisen ananaksen kaupan päälle.

6. Käyn perjantaisin astangajoogatunnilla.

7. Olin keskiviikkona konsertissa uudessa musiikkitalossa. Lapsi oli ensimmäistä kertaa illan isovanhempien hoidossa.

8. Seuraavaksi syön välipalaksi maustamatonta soijajogurttia, mysliä ja pähkinäsekoitusta. Lapselle syötän seitsemältä veteen keitettyä neljän viljan luomupuuroa itse tehdyllä banaani-nektariini-omenasoseella höystettynä.

Kiitos Hennalle ja Lauralle haasteista! Olen tällä kertaa tylsä tyyppi enkä jatka ketjua eteenpäin. Toki jos joku haluaa haasteen tästä itselleen napata, niin ole hyvä.

Ei kommentteja: