tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kietaisupaita

Uusimmassa Novita-lehdessä (1/2013) oli ohje vauvan neulesettiin. Puolessavälissä etukappaletta huomasin, että yläosa jonka luulin olevan kietaisutakki onkin paita ja että etukappale on kaksinkertainen vain viistojen osioiden kohdalta. Pitäisi ehkä joskus lukea ohje läpi ennen kuin rupeaa neulomaan, tai edes vilkaista, mikä neuleen nimi on...



Alun vastoinkäyminen ei haitannut mitään, koska paita osoittautuikin tosi hyvän malliseksi. Etukappaleet ovat kaksinkerroin vain viistojen reunojen matkalta ja alempi kappale ommellaan lopuksi kiinni toisen etukappaleen nurjalle puolelle. Koko paita ommellaan yhdessä palassa ja lopuksi ommellaan sivu- ja hihanalussaumat. Langaksi valitsin Ilun ihanan kashmirsekoitelangan (80% merinovillaa, 10% polyamidia ja 10% kashmiria). Väri on oikeasti syvän turkoosi, vaikka se kuvassa aika siniseltä näyttääkin.



Koska ainaoikein-neuleella on tapana venyä leveyssuunnassa ja kutistua pituussuunnassa, valitsin leveyden 62 cm koosta ja helman pituuden 68 cm koosta. Paita on juuri sopiva 2,5 kuukauden ikäiselle, mutta venyy varmasti lapsen mukana vielä ainakin muutaman kuukauden. Sadan gramman kerä kului niin loppuun, että jouduin ompelemaan sivusaumat toisella langalla ja siksi niistä tuli vähän rumat. Paita on jonkin verran nyppääntynyt käytössä ja etenkin vauvan antaumuksella imeskelemät hihansuut ovat jo kohta ihan huovuttuneet, mutta se on hinta mikä kashmirin pehmeydestä on maksettava. Nypyt varmaankin irtoavat nukanpoistajalla.

5 kommenttia:

Anna Luomajärvi kirjoitti...

Ihana paita! Ja on varmasti mukava vauvan päällä.

kio kirjoitti...

tosi nätti!

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Anna Luomajärvi ja kio kommenteistanne ja kehuista!

tiinaf kirjoitti...

Oioioi, mikä pakkaus! Ja miten suloinen kietaisupaita! Tykkään kovasti väristäkin!

Kaisa kirjoitti...

Kiitos tiinaf! Noissa käsinvärjätyissä langoissa on semmosta upeaa "syvyyttä" mikä tehdaslangoista puuttuu.