Ihastuin Isabell Kraemerin Paulie-neuletakkiin heti ensinäkemältä. Se on ohut, raidallinen, yksinkertainen ja takki, eli täytti kaikki lempivaatteen kriteerit.
Takki on neulottu ohjeen mukaisesti Schoeller+Stahl Fortissima Alpaka -langasta (50% merinovillaa, 25% nylonia ja 25% alpakkaa). Monet alpakkalangat kutittavat minua kamalasti, mutta tämä lanka on niin pehmeää että pystyn pitämään sitä paljasta ihoa vasten. Raidat ovat Opalin ohutta sukkalankaa. Harmaata lankaa kului S-kokoon vähän yli kaksi kerää ja sinistä alle puoli kerää. Aloitin neulomisen loppukesästä ja joskus syksyllä tajusin että minulla oli 65 langanpäätä pääteltävänä, mikä johti neuleen hyllyttämiseen. Neuloin välissä joululahjoja ja lasten neuleita ja lopulta pääsiäisen korvilla sain kaivettua takin esiin ja neulottua loppuun. Helmiäisnapit tilasin Dropsin valikoimasta.
Takki on muuten aivan ihana, mutta rinnan ja hartioiden kohdalta se vähän kiristää ja ylin nappi ei siksi meinaa pysyä kiinni. Onneksi tuo ongelma (toivottavasti) katoaa kunhan tuo perheen pienin siirtyy kiinteämpään ruokavalioon. Etureunan icord-viimeistely on mainio uusi tuttavuus. Se näyttää siistiltä ja estää ainaoikein-reunusta lörpättämästä.
Inhoan käyttää paksuja ja kuumia villaneuleita ja tämä takki on juuri sopivan ohut ympärivuotiseen käyttöön. Innostuin tästä neuleesta niin paljon, että puikoilla on jo uusi neuletakki Wollmeisen langasta. Sitä saatte vielä hetken odottaa, koska olen vyötärökavennuksissa menossa, mutta eiköhän sekin valmistu aikanaan.
14 kommenttia:
Ihana raitaneule!
Ihana takki. Näyttää niin pehmeältä. :)
Tosi kiva takki! Ihanan yksinkertainen.
Kiitos Tess, Neulisti ja Satu!
On kaunis!
Kiitos Maiju!
Ihana neuletakki. Itsekin olen katsellut mallia sillä silmällä ja langatkin on jo hankittuna :) pitää tarttua tuumasta toimeen.
Kiitos Katri! Raitojen takia tuo neuloutuu aika nopeasti, mutta kannattaa jo henkisesti varautua päättelyurakkaan :)
Yksinkertainen ja kaunis :)
Kiitos Meiju!
Ihana! Ja yhdyn tuohon paksujen neuleiden kommenttiin, mutta kuitenkin neulon myös niitä...
Elli
ihana takki!
Kiitos Elli! Minäkin olen neulonut myös paksuja paitoja, mutta ne tahtovat jäädä kaappiin kun hikoilen itseni ihan tärviölle niissä :)
Kiitos kio!
Onpas kiva nähdä Paulieta, kun itselläni on juuri samainen puikoilla. On kyllä ihan tosi kiva malli, yksinkertainen mutta kuitenkin jotain jujua. Tykkään!
Lähetä kommentti