Ostin keväällä Lapsimessuilta Paapii designin tee-se-itse koiran. Nähtyäni Maijun mäyriksen, tuo pakkaus muistui mieleeni ja päätin leikellä ja ommella koiran kasaan. Koiran nimi on Nakki ja molemmat lapset pitävät siitä kovasti.
Pakkauksessa on kangaspala johon on painettu kaikki koiran osat. Mukana on myös niin hyvät ohjeet koiran ompelemiseen, että tällainen tumpelokin onnistui ilman purkamista. Olin ovela ja kopioin koiran kappaleet kaavapaperille leikkaamisen jälkeen. Nyt voin halutessani ommella toisista kankaista uusia nakkeja jos tarvetta ilmenee.
Nakki on päässyt mukaan niin leikkipuistoon kuin päiväunillekin.
6 kommenttia:
Suloinen Nakki :) Minäkin kopioin kaavat tulevaisuutta varten, kun siihen oli ohjeissa suorastaan kehotettu. Ihanaa näin, että hyöty tsi-ostoksesta ei jää yhteen kertaan vaan osa hinnasta on vähän niinkuin kaavan hintaa.
Ihana Nakki!
Symppisnakki!
Voih, olen kauan jo himoinnut tuollaista, mutten ole vielä raaskinut. Ehkä se on pakko vielä tilata :)
Näyttää jotenkin tutulta tuo teidän meininki. Meilläkin on nuorin ilman sukkia isosiskon leikkien keskelle (paistinpannu löytyy myös meiltä). Hih :)
Elli
Ihana koiruus!
Ihana koira ja muutenkin söpöt kuvat :)
Lähetä kommentti