Sain loistavan idean, että jos en ehdi tekemään kaikkia suunnittelemiani joululahjoja ajoissa valmiiksi, niin annankin tee-se-itse-paketteja joissa on langat, puikot ja ohje valmiina ja lahjan saaja saa itse tehdä lahjansa! No, pitää toivoa että niin pitkälle ei tarvitse mennä. Viime jouluna innostuin tekemään joululahjaksi omille vanhemmilleni sekä miehen vanhemmille söpöt raidalliset huopatossut Huopasesta. Aloitin tossujen tekemisen aivan liian myöhään ja neuloin joulunalusviikot ranteet kipeinä. Viimeisen tossuparin sain valmiiksi vasta jouluaattona. Jouduin antamaan tämän viimeisen parin lahjaksi pesemättömänä.
Ennen...

...jälkeen

Villapaidan tekeminen lahjaksi sisältää aina suuria riskejä. Pahin painajainen on, että paita ei olekaan mieluinen, vaan väärän kokoinen ja värinen, kuuma, kutittava ja kiristää kainaloista. Jos on käyttänyt viikko tolkulla kallista vapaa-aikaansa paidan tekemiseen niin totta hemmetissä siitä tulee paha mieli jos paita ei kelpaakkaan. Toisaalta pitää olla armollinen, eikä pakottaa toista väkisin pukeutumaan ikävään vaatteeseen, koska totuuden nimissä on sanottava että en itsekään pidä joistakin tekeleistäni (kuten gorilla-paidasta...). Luulen kuitenkin että olen valmis kohtaamaan tämän riskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti